Menestyksemme jatkuu – Menestyjästä Kestomenestyjäksi

Olemme saaneet jo useana peräkkäisenä vuonna Kauppalehden Menestyjät-sertifikaatin. Tunnustuksena tästä, saimme tänä vuonna Kestomenestyjät-sertifikaatin. Tunnustus myönnetään yrityksille, jotka on luokiteltu tunnuslukuvertailun perusteella Suomen ja alansa parhaiden yritysten joukkoon viiden peräkkäisen vuoden ajan. Me Teknowarella olemme saaneet Menestyjät-sertifikaatin joka vuosi, 2012 vuodesta lähtien.

Kiitos sertifikaatista kuuluu työntekijöillemme. Meistä jokainen on omalla työpanoksellaan vaikuttanut menestyksekkäiseiin vuosiin. Haluamme myös kiittää yhteistyökumppaneitamme ja asiakkaitamme. Tästä on hyvä jatkaa menestyksekkäästi eteenpäin.

Mikä ihmeen Menestyjät?

Tunnustus myönnetään yrityksille, joiden kasvu on vakaalla pohjalla sekä tulos, kannattavuus ja taloudellinen rakenne hyvällä tasolla. Sertifikaatin myöntää Alma Talent Tietopalvelut, joka analysoi suomalaisten yritysten menestystä tilinpäätöstietojen perusteella vuosittain. Kestomenestyjät-sertifikaatti on tunnustus siitä, että olemme tehneet hyvää työtä ja tulosta jo pidemmän aikaa.